Small Font Medium Font Large Font
Lions Clubs International

Kierrätyskeskukset

mies panemassa silmälaseja keräyslaatikkoonFaktoja lionien silmälasien kierrätysohjelmasta

Maailmassa on 17 virallista lionien silmälasien kierrätyskeskusta (yhdeksän Yhdysvalloissa ja yksi seuraavissa maissa: Australia, Espanja, Etelä-Afrikan tasavalta, Italia, Kanada ja Ranska). Lionit valmistavat silmälasit jakelua varten vapaaehtoistyönä. Silmälasit puhdistetaan ja lajitellaan linssivahvuuksien perusteella. Lionsklubien ja muiden ryhmien sponsoroimat optikkoretkikunnat jakavat lahjoitettuja silmälaseja vähävaraisille kaikkialla maailmassa paikallisten lakien mukaisesti.

Lionien silmälasien kierrätysohjelma otettiin Lions Clubs Internationalin viralliseksi palveluaktiviteetiksi lokakuussa 1994. Lionit ovat kuitenkin kierrättäneet silmälaseja jo noin 80 vuoden ajan.

Maailmanlaajuinen silmälasien tarve

Maailman terveysjärjestön (WHO, World Health Organization) arvion mukaan 153 miljoonalla ihmisellä eri puolilla maailmaa on korjaamattomia taittovirheitä (likinäköisyyttä, kaukonäköisyyttä ja hajataitteisuutta). Taittovirheiden diagnosoiminen, mittaaminen ja korjaaminen silmälaseilla on helppoa, mutta siitä huolimatta miljoonilla kehitysmaiden ihmisillä ei ole näitä peruspalveluja. Ihmiset ja perheet joutuvat huononäköisyyden takia usein jatkuvasti pahenevan köyhyyden kierteeseen.

Lionien kansainvälisen silmälasien kierrätysohjelman tavoite

Ohjelman tavoite on tyydyttää laadukkaiden silmälasien tarve kehitysmaissa. Ohjelmaan hyväksytään kaikenlaisia silmä- ja aurinkolaseja, niin reseptivahvuuksilla kuin ilmankin. Erityisesti lasten silmälaseja tarvitaan. Myös lukulasit ovat hyödyllisiä, koska monet lasien saajat tarvitsevat näönkorjausta pystyäkseen tekemään tarkkuustyötä.

Erinomainen DVD-esitys – "New Glasses, New Life"

Tämä 10 minuutin mittainen elokuva (IAD28DVD) kerrotaan kierrätyslasien saajan näkökulmasta. Lionit kierrättävät näön hyväksi -ohjelman kaikki puolet esitellään. Tämä esitys sopii erinomaisesti lionstapahtumiin ja paikkakunnan seminaareihin. DVD-levyn voi tilata terveys- ja lapsipalveluosastolta (vain englanniksi) hintaan 3,95 dollaria plus postitus- ja käsittelykulut.

Osallistu silmälasien kierrättämiseen

Saat lisätietoja lionien silmälasien kierrätyskeskuksen perustamisesta yhteisöösi tätä napsauttamalla.

Lionien kansainväliset silmälasien kierrätyskeskukset

Saat luettelon kierrätyskeskuksista tätä napsauttamalla. Jos haluat lisätietoja tietystä keskuksesta, valitse asianmukainen linkki alta:

Lions Recycle for Sight Australia, Inc.

Canadian Lions Eyeglass Recycling Center (CLERC)

Medico Lions Club de France

Centro Italiano Lions Per La Raccolta Degli Occhiali Usati (Italia)

Lions Operation BrightSight (Etelä-Afrikan tasavalta)

Centro Reciclaje de Gafas Melvin Jones (Melvin Jonesin silmälasien kierrätyskeskus)

Aurora Borealis Lions Eyeglass Recycling Center (Alaska)

Arizona Lions Eyeglass Recycling Terminal, Inc. (A.L.E.R.T.)

Lions Sight & Hearing Foundation of MD-21 (Arizona)

Lions in Sight Foundation of California and Nevada (Yhdysvallat)

Indiana Lions Eyeglass Recycling Center (Yhdysvallat)

New Jersey Lions Eyeglass Recycling Center, Inc. (Yhdysvallat)

Oregon Lions Sight & Hearing Foundation

Texas Lions Eyeglass Recycling Center (Yhdysvallat)

Virginia Lions Eyeglass Recycling Center (Yhdysvallat)

(Washington, USA) The Northwest Lions Eyeglass Recycling Center

Wisconsin Lions Foundation Eyeglass Recycling Center (Yhdysvallat)

Lisätietoja

Health and Children's Services
Lions Clubs International
300 W 22nd Street
Oak Brook, Illinois 60523-8842 USA
Sähköposti: eyeglasses@lionsclubs.org

Rotating pictures of Lions.

© Lions Clubs International       300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting