Tekemällä lahjoituksen Hätäapurahastoomme, voit auttaa maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien koettelemia perheitä ja yhteisöjä.

Etusivu The Lions Blog Viisi tapaa mainostaa klubianne

Viisi tapaa mainostaa klubianne

Kevin Jeong 07.04.2019

Lionit muuttavat maailmaa ja meidän pitää kertoa ihmisille mitä me saamme aikaan. Sen vuoksi taitava markkinointi voi auttaa monin eri tavoin. Pienellä vaivannäöllä klubinne voi lisätä ihmisten tietoja tekemästänne työstä ja samalla saamme tukea maailmanlaajuisille avustuskohteillemme, luomme palvelumahdollisuuksia ja rakennamme pysyviä suhteita paikkakuntalaisten kanssa.

Tässä on viisi tapaa, joilla klubinne voi aloittaa jo tänään:

1.    Brändimme voima.
Logomme on voimakas toivon symboli ja yksi parhaimmista markkinointityökaluista. Olette sitten suunnittelemassa esitettä, luotte videon tai mainostaulun yksittäiseen projektiin, asettakaa esille hyvin tunnettu Lions-logo niin että paikkakuntalaiset tietävät keitä te olette ja mitä te teette ongelmien ratkaisemiseksi.

Imago on tärkeä. Ja kuvat ovat tärkeitä. Omien valokuvien lisäksi klubinne voi käyttää päämajan luomia korkealaatuisia kuvia, jotka voivat auttaa teitä mainostamaan palveluaktiviteetteja, tapahtumia ja klubianne.  

Lataa logot ja kuvat, jotka voivat auttaa esittelemään brändiä

2.    Näkyvyys kun palvelette.
Käyttäkää aina Lions-asusteita ja tuotteita kun olette palvelemassa ja näyttäkää paikkakuntalaisille miten paljon hyvää saatte aikaan.

Käytätte sitten Lions-hattuja, paitoja tai liivejä, ihmiset tietävät välittömästi että olette klubin jäseniä aikana, jolloin monet ihmiset etsivät tapoja osallistua tärkeään avustustyöhön. Emme vain toteuta ystävällisiä tekoja, me olemme myös kohde, jossa ihmiset pääsevät toteuttamaan niitä. Kun ihmiset näkevät hyvin tunnetun Lions-logon, he tietävät että tämä on paikka, josta hekin voivat aloittaa palvelun matkan.

Voitte löytää parhaat tuotteet klubitarvikkeet -verkkokaupasta.

3.    Käyttäkää sosiaalista mediaa.
Sosiaalinen media on hyvä tapaa pitää yhteyttä paikallisiin asukkaisiin ja laajempaankin yleisöön. Mutta muistakaa, että ihmiset haluavat nähdä eri median muotoja. Ottakaa hyviä kuvia ja videoita kaikissa projekteissa, jotta pääsette näyttämään miten lionit palvelevat ja ihmiset saavat apua. Media voi tuoda tarinanne eläväksi tavoilla, joihin sanat eivät pysty.

Median ja palvelutarinoiden jakamisen lisäksi sosiaalinen media on yksi parhaista tavoista kutsua muut mukaan palvelemaan ja pitää yhteyttä paikkakunnan muihin järjestöihin. Näin pysytte mukana kaikessa mitä paikkakunnalla tapahtuu. Kommentoikaa, tykätkää ja lisätkää päivityksiä säännöllisesti, jotta kasvatatte näkyvyyttänne verkossa. Tätä kautta klubinne voi olla tärkeä ääni kaikkiin paikkakuntalaisille tärkeisiin asioihin liittyen. 

Jos teillä ei ole vielä klubin sosiaalisen median sivua, harkitkaa sen perustamista jo tänään. Voitte myös tutustua SMiLE Facebook -sivuun, josta löydätte hyödyllisiä neuvoja miten käyttää sosiaalista mediaa hyväksenne tai lukekaa Lions-blogi, josta löytyy lisää vinkkejä miten kasvattaa näkyvyyttänne verkossa.

4.    Älkää kertoko ihmisille palvelusta. Näyttäkää heille.
Lionit eivät vain toteuta hyviä tekoja, me inspiroimme niitä. Kun järjestätte seuraavan projektinne, harkitkaa potentiaalisten jäsenten kutsumista mukaan, jotta he näkevät mitä lionina oleminen tarkoittaa. On monia ihmisiä, jotka haluavat auttaa paikkakunnilla, mutta he eivät ehkä tiedä mistä aloittaa. Kun he pääsevät osallistumaan projektiin, se on hieno tapa saada heidät innostumaan muiden palvelemisesta. Ja he innostuvat klubistanne.

Jos etsitte uusia ideoita seuraavaan projektiinne, lataa Palveluprojektien suunnitteluoppaat avuksi. 

5.    Suunnittelu auttaa pitkälle.
Hyvä markkinointi voi muuttaa kokonaan sen miten paikkakuntalaiset näkevät klubinne, mutta on hyvä jos yksi henkilö on vastuussa tästä. Nimittäkää klubin markkinointiviestinnän johtaja, joka keskittyy tapoihin tiedottaa klubista paikkakunnalla. Paikkakuntalaiset haluavat kuulla hyviä uutisia ja tähän tehtävään keskittyvä johtaja auttaa varmistamaan, että he kuulevat kaikesta mitä klubinne tekee.

Lue lisätietoja klubin markkinointiviestinnän johtajan nimittämisestä klubiinne.

 

Me kaikki voimme markkinoida klubia. Itse asiassa meidän kaikkien pitäisi tehdä sitä. Markkinointi auttaa teitä näkymään, hankkimaan uusia jäseniä ja saamaan ansaitsemaanne tunnustusta kaikesta mitä teette paikkakuntanne hyväksi. 

Te tunnette klubinne ja paikkakuntanne paremmin kuin kukaan mukaan joten klubinne päättää mikä on paras tapa sille toimia. Mutta jos etsitte neuvoja, kokeilkaa tätä vinkkiä: ryhtykää toimeen ja jatkakaa samaan malliin.


Kevin Jeong on viestinnän asiantuntija Lions Clubs Internationalissa.