Tekemällä lahjoituksen Hätäapurahastoomme, voit auttaa maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien koettelemia perheitä ja yhteisöjä.

Etusivu The Lions Blog LCIF ja yhteistyökumppanit kannustavat sukupuolten välistä tasa-arvoa Delhissä, Intiassa

LCIF ja yhteistyökumppanit kannustavat sukupuolten välistä tasa-arvoa Delhissä, Intiassa

Ariel Dickson 15.02.2018
Delhi
India

Tämä on loistava esimerkki nuorten kehittämiseksi tarkoitetuista positiivisista taidoista, joita Lions Quest on opettanut miljoonille nuorille.

Sukupuoleen perustuva väkivalta ja epätasa-arvo ovat surullisia tosiasioita monessa maailman maassa. Maailman Terveysjärjestön mukaan noin 35 prosenttia maailman naisista on kokenut jonkinlaista fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Tämä saattaa aiheuttaa naisille tuskallisia fyysisiä ja henkisiä seurauksia. Monessa paikassa perheet ja yhteisöt myös hylkäävät väkivaltaa kokeneet naiset. Koska he eivät pysty löytämään töitä, heillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia elättää itseään tai lapsiaan. Lisäksi väkivaltaisissa perheissä kasvaneet lapset ovat itse väkivaltaisia tai kokevat väkivaltaa myöhemmin elämässään. Tämän kierteen päättämiseksi nuorten valistaminen ja voimaannuttaminen nuorella iällä on elintärkeä keino nujertaa tällaiset esteet.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF), Breakthrough Communications PL ja Independent Television Service, Inc. (ITVS) ovat käynnistäneet yhteistyössä uuden aloitteen estääkseen sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa Delhissä, Intiassa. Ensikoulutus järjestettiin 10. ja 11. marraskuuta 2017 samanaikaisesti kansainvälisen tyttöjen päivän kanssa. Projektissa edistetään positiivista kouluilmapiiriä ja turvallista oppimisympäristöä kaikille oppilaille. LCIF myönsi 100 000 $:n suuruisen apurahan tälle usean organisaation yhteisprojektille.

Ensimmäinen pilottivaihe nimeltä Dosti Ka Safar (ystävyyden matka) laadittiin hyödyntämällä Lions Quest -oppitunteja ja -ohjelmaa, ja se auttaa edistämään ja vaalimaan parempaa sukupuolten välistä tasa-arvoa New Delhissä ja sitä ympäröivillä alueilla asuvien 2 000 nuoren keskuudessa. Tässä mukautetussa interventiossa hyödynnetään opettajan johtamia keskusteluja, sarjoiksi laadittuja elokuvia sekä Lions Questin ”taitojen harjoittelun” mallia, jotta oppituntien rakentavat käytösmallit voidaan ulottaa luokkahuoneiden ja paikkakunnan jokapäiväisiin toimintoihin.

”Tämä on loistava esimerkki nuorten kehittämiseksi tarkoitetuista positiivisista taidoista, joita Lions Quest on opettanut miljoonille nuorille.”

”Lions Clubs Internationalin säätiöllä on kunnia toimia yhteistyössä luovien pioneerien kanssa”, sanoo Chancellor Bob Corlew, LCIF:n puheenjohtaja. ”Tämä Lions Quest  projekti luo positiivisen sosiaalisen muutoksen ja vaikuttaa tuhansien naisten ja tyttöjen elämään Delhin alueella. Tämä on loistava esimerkki positiivisista nuorten kehittämistaidoista, joita Lions Quest on opettanut miljoonille nuorille.”

”[Tämä opetusohjelma] sallii [nuorten] tunnistaa ja käyttää oman ympäristönsä tukijärjestelmiä ja -resursseja, käsitellä ja estää syrjintää ja väkivaltaa sekä luoda turvallisia paikkoja itselleen ja vertaisilleen”, kertoo Pauline Gomes, Breakthrough’n johtaja.

India Engagementin koordinaattori Abhishek Srivastava lisää, että he ovat innoissaan ja ylpeitä, koska heillä on ollut mahdollisuus toimia yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa tämän ainutlaatuisen opetusohjelmapohjaisen interventio-ohjelman toteuttamisessa.

Näiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseksi Lions Quest kumppaneineen antoi yhdeksän paikallisen koulun opettajille koulutusta sosiaalisesta ja emotionaalisesta oppimisesta sekä patriarkaalisten normien, sukupuoleen kohdistuvien ennakkoluulojen ja stereotypioiden nujertamisesta pilottiohjelman aikana. Kaikkiin luokkahuoneisiin annettiin painetut opettajien kirjat, opiskelijoiden päiväkirjat, videoita sekä Priya’s Shakti -romaani, joka on mainetta niittänyt yksityiskohdiltaan brutaali tarina raiskatusta naisesta, josta tuli supersankari eräässä intialaisessa kylässä.

Aiemmin vuonna 2017 Lions Clubs International allekirjoitti UN Womenin, eli Yhdistyneiden kansakuntien naisten tasa-arvojärjestön, yhteisymmärryspöytäkirjan edistääkseen LCI:n sitoumusta YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Lions Quest on kehittänyt ja toteuttanut kattavaa näyttöön perustuvaa sosiaalisen ja emotionaalisen oppimisen ohjelmaa kouluissa kaikkialla maailmassa yli 30 vuoden ajan. Opetusohjelman levittämisen, ammatillisen kehityksen ja yhteisön osallistumisen avulla yli 16 miljoonaa nuorta on hyötynyt tästä ohjelmasta. Intiassa toteutettu projekti on uusi virstanpylväs lionien nuoriin kohdistuvassa palvelussa kautta maailman. Se innostaa toiveikkaaseen tulevaisuuteen, jossa miehet ja naiset nauttivat samoista mahdollisuuksista ja kaikki ihmiset voivat elää vapaasti turvallisessa ja onnellisessa ympäristössä.

 

Maailman upeimmat tarinat

Joka kuukausi LION-lehti julkaisee innostavia tarinoita lionien aikaansaannoksista sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.