Etusivu Leojen tapahtumakalenteri

Leot toimimassa

Lionien tulevaisuus lepää leojen taitavissa käsissä. Vaikka he ovatkin huomisen palvelujohtajia, he toimivat jo tänään, paikallisissa yhteisöissä ja eri puolilla maailmaa. He vaikuttavat monin tavoin apua tarvitsevien ihmisen elämässä. 

 

#YOUthSERVE Leojen videokilpailu

Juhlimme leojen roolia palvelujohtajina ja kaikki leot on kutsuttu osallistumaan kansainväliseen videokilpailuun. Tässä on voittanut video. 

Katso kolme parasta videota

 

Kansainvälinen Leo-päivä

5. joulukuuta me juhlimme ensimmäisen leoklubin perustamisen vuosipäivää, 5.12.1957. Yli 60 vuotta myöhemmin leot jatkavat palvelun perinteen vahvistamista, jotta pystymme vastaamaan paikallisiin ja maailmanlaajuisiin tarpeisiin. 

 

2018-2019 Leojen aluefoorumit

USA/Kanada Leojen johtamiskoulutuksen foorumi

Latinalaisen Amerikan leofoorumi

Leojen Eurooppa foorumi

Leojen ISAAME Eurooppa foorumi 

  • Dubai, United Arab Emirates, 5.-8. joulukuuta 2018

Leoklubin tiedotuskuukausi

Huhtikuussa vietetään leoklubin tiedotuskuukautta. Lioneja ja leoja kannustetaan lisäämään tietoisuutta leoklubeista ja kertomaan tästä tärkeästä nuorison kehitysohjelmasta.

LCICon 2019

Palvelun renessanssi

Älä jätä väliin tätä mahdollisuutta kokea Milanon tunnelmat 102. kansainvälisessä vuosikokouksessa. Tutustu tähän upeaan kaupunkiin ja nauti maailmanluokan yöelämästä sekä ostos- ja ruokailumahdollisuuksista.

Lue lisää