Oli 7. päivä toukokuuta, 2018 kun jätin ensimmäisen kesäharjoittelupaikkani. Olisin tienannut kesän aikana noin 15 000 euroa, mutta jätin tilaisuuden väliin, sillä halusin tehdä jotain, mistä ei makseta palkkaa. Ennen kuin teet johtopäätöksesi ja pidät minua typeränä 19-vuotiaana nuorena, haluan kertoa syyn päätökseeni.
Mennään ajassa taakse päin päivään, jolloin aloitin uudessa pestissäni vakuutusyhtiössä, Londonissa, Ontarion provinssissa, Kanadassa. Olin innoissani, hiukan jännitin, mutta olin iloinen, että minullakin oli vihdoin työpaikka. Kuten useimmat nuoret, minäkin halusin työn, josta saisi hyvän palkan, jossa olisi kohtuulliset työajat, ja joka tarjoaisi tilaisuuksia ammatilliseen kehittymiseen. Tämä paikka tarjosi kaikkea tätä, ja olin todella otettu siitä, että paikkaa oli tarjottu juuri minulle.
Kävelin sisään lasiseen pilvenpiirtäjään Victoria Parkissa, kaupungin keskustassa ja nousin hissillä uuteen toimistooni. Tapasin kollegani, suoritin perehdytyksen työtehtäviini ja osallistuin tiimini palaveriin. Ensivaikutelmani uudesta työstäni oli mahtava.
Kello tuli 17 ja lähdin kotiin. Kun astuin kadulle ihmisvilinään, ajattelin, ”Vau! Voisin työskennellä tässä paikassa koko elämäni.” En osannut aavistaa, että viikkoa myöhemmin, tulisinkin jättämään uuden työni.
Nousin kadulta bussiin, ja avasin sähköpostini. Yksi viestien otsikoista kiinnitti huomioni. ”Hallituksen leo-lion yhteyshenkilö.” Avasin viestin, ja aloin lukea. Minut oli valittu palvelemaan Lionsklubien kansainvälisen järjestön hallituksen ensimmäisenä leo-lion yhteyshenkilönä yhdessä toisen jäsenen kanssa. Tämä oli virka, joka oli luotu sitä varten, että nuoriso voisi olla edustettuna järjestössämme hallituksen tasolla, ja jotta heidän äänensä saataisiin kuuluville. Olin täysin ihmeissäni. Sydämeni jyskytti. Tiesin heti, että tässä olisi tilaisuus, jota en kerta kaikkiaan voisi jättää väliin.
Viestistä ilmeni myös, että minun tulisi osallistua neljään hallituksen kokoukseen vuoden aikana. Tämä tarkoittaisi poissaoloa kesätyöstäni kahden päivän ajalta heinäkuun alussa. Ajattelin, ettei työnantajaani varmaankaan haittaisi, jos olisin poissa kaksi palkatonta päivää, joten hyväksyin yhteyshenkilön viran saman tien.
Seuraavana päivänä pyysin esimieheltäni näitä kahta päivää vapaaksi. Hän alustavasti lupasi ne minulle, mutta sanoi joutuvansa tarkastamaan vielä kesäharjoitteluohjelman johtajalta lopullisen päätöksen. Tästä seurasi useampi neuvottelu, mutta lopulta päätös oli, etten saisi näitä palkattomia vapaita, vaan minun tulisi valita leo-lion yhteysthenkilön viran, ja uuden harjoittelupaikkani väliltä.
Tiesin, etten voisi kieltäytyä tästä tilaisuudesta, mutta toisaalta pohdin myös sitä taloudellista menetystä, joka seuraisi kesätyöpaikkani jättämisestä. Päätin miettiä asiaa viikonlopun yli. Onneksi minulla oli kämppäkaveri, joka penäsi minulta syitä siihen, miksi olin niin kiinnostunut lionismista. Se todella laittoi minut ajattelemaan.
Aikanaan 9-luokkalaisena osallistuin ensimmäiseen palveluaktiviteettiini leoklubilaisena, ja inspiroiduin heti muiden auttamisesta. Minusta oli upeaa nähdä, miten yksinkertaiset tekoni saivat aikaan myönteisen ketjureaktion paikkakunnallani. Myös kumminamme toimiva lionsklubi motivoi minua pyrkimään johtotehtäviin. Se luottamus, jota he osoittivat minua kohtaan teini-iässä oli varsin rohkaisevaa.
Onneksi myös vanhempani kannustivat minua. Ja minulla oli myös stipendi yliopistoon. Ymmärsin myös, että olin erityisasemassa, sillä ei monilla nuorilla olisi edes mahdollisuutta luopua hyväpalkkaisesta työharjoittelusta. Mutta samaan aikaan, ei kannata myöskään pelätä sellaisten päätösten edessä, joissa on kyseessä jokin itselle tärkeä asia.
Joten vain viikko sen jälkeen, kun aloitin uudessa työssäni, annoin esimiehelleni eroanomuksen. Alussa mietin, teinköhän oikean ratkaisun. Ehkäpä minun olisi pitänyt olla aikuisempi ja lopettaa haaveilu? Nämä ajatukset kuitenkin hiljalleen häipyivät. Kaksi kuukautta työni jättämisen jälkeen olin jo vakuuttunut, että olin tehnyt oikean valinnan. Ja osallistuttuani ensimmäiseen hallituksen kokoukseen Las Vegasissa, olen entistäkin enemmän innoissani leoista ja lionsklubeista.
Benjamin Franklin kerran sanoi ”Jotkut kuolevat jo 25-vuotiaana, vaikkakin heidät haudataan vasta 75-vuotiaina.” Monet jatkavat uralla ja työssä, jota eivät koe palkitsevaksi, ja valittavat kiirettä ja motivaation puutetta. Tätä voi jatkua vaikka 35 tai 40 vuotta.
Ei väliä sillä, kuka olet, ja oletko köyhä vai rikas, nuori tai vanha, elämä on meille kaikille rajallinen. Miksi siis tuhlaisit sitä tekemällä jotain, mistä et saa iloa? Mikset täyttäisi elämääsi rakkaudella, intohimolla ja onnellisuudella? Lions Internationaliin kuuluminen on tuonut minulle inspiraatiota, intohimoa ja aivan uudenlaista iloa.
Kyle Boutilier on leo-lion ja palvelee leo-lion yhteyshenkilönä Lions Clubs Internationalin kansainvälisessä hallituksessa.
