Tekemällä lahjoituksen Hätäapurahastoomme, voit auttaa maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien koettelemia perheitä ja yhteisöjä.

Etusivu The Lions Blog Leo näkee tulevaisuuden, jossa annetaan takaisin

Leo näkee tulevaisuuden, jossa annetaan takaisin

Madeleine Miller, ABC 15.03.2018
Olongapo City
Philippines

Silmät toimivat oppaina elämän matkalla. Ja olen hyvä esimerkki siitä, että hyvä näkökyky auttaa kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Esitelläkseen leojen paikkakunnillaan antamaa ratkaisevaa palvelua Leoklubiohjelma järjestää kansainvälisen leopäivän videokilpailun. Nyt kolmatta vuotta järjestettävä tapahtuma antaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden kertoa miten ja miksi he palvelevat.

Vuoden 2017 teema oli #YOUthSERVE, ja leoja pyydettin tekemään videoita, jotka esittelevät palvelua jollakin viidestä palvelualueesta: diabetes, ympäristö, nälän helpottaminen, lapsuusiän syöpä ja näkökyky.

Kolmanneksi sijoittuneen Olongapo City -leoklubin video keskittyi näkökykyyn. Klubin voittovideo kertoo Kimberly Mae Capuvanista, 21-vuotiaasta Olongapo Cityssä, Zambalesissa Filippiineillä asuvasta naisesta, joka menetti kaiken toivon, koska hän ei nähnyt kunnolla. Hänellä ei myöskään ollut varaa ostaa silmälaseja.

”Elämäni on ollut hyvin vaikeaa siitä lähtien, kun olin 9-vuotias”, Capuvan muistelee, ”varsinkin koulussa. Minun oli aina istuttava liitutaulun lähellä, jotta pystyin näkemään, ja likinäköisyyteni aiheutti iltaisin päänsärkyä.”

Hänen asenteensa parani huomattavasti, kun Olongapo City Peninsula  lionsklubit alkoi etsiä silmälaseja tarvitsevia nuoria ihmisiä. Capuvanin opettaja kysyi, haluaisiko hän silmälasit, ja hän oli innoissaan tultuaan valituksi ohjelmaan. Lionit saivat hänet tuntemaan, ettei hän ollut yksin, ja he antoivat hänelle täydelliset silmälasit.

”Kun panin ne päähäni ensimmäisen kerran, kaikki näytti kristallinkirkkaalta ja tunsin syntyneeni uudelleen, koska olin kärsinyt lukuvaikeuksista vuosien ajan”, hän kertoo. ”Silmälasit ovat muuttaneet opintoni ja elämäni täysin.”

Koska hänen paikallinen lionsklubinsa auttoi avun tarpeessa olevaa Capuvania niin paljon, hän halusi liittyä jäseneksi. Eräs hänen ystävänsä kutsui hänet liittymään Olongapo City -leoklubiin ja hän tarttui tilaisuuteen. Nyt hän toimii klubin varapresidenttinä.

Hänen mieluisimman palveluprojektinsa aikana leojäseniä matkusti syrjäiselle filippiiniläiselle paikkakunnalle lahjoittamaan kirjoja lapsille. Paikkakunnalle on vaikea päästä, mutta hän tiesi, miten paljon lapset arvostaisivat kirjoja, koska he asuivat niin kaukana kaupungeista.

Nykyään Capuvan opiskelee toista alempaa korkeakoulututkintoa liikehallinnon alalta, ja hänellä on jo samantasoinen hotelli- ja ravintola-alan tutkinto. Hän on myös suorittanut opetusalan moduuleita, jotta hän voi pyrkiä unelma-ammattiinsa, eli opettajaksi, ja päästä siten puhumaan lasten näkökyvyn puolesta lähitulevaisuudessa. Vapaa-ajallaan hän harrastaa urheilua. Viimeisten neljän vuoden ajan Capuvan on pelannut Olongapo Warriors -lippupallojoukkueessa laitahyökkääjänä ja hän toivoo pääsevänsä joskus matkustamaan ympäri maailmaa.

Leoksi tultuaan hän on havainnut voivansa vaikuttaa toisten ihmisten elämään positiivisella tavalla, hän kertoo. ”Lionsklubi auttoi minua. Nyt haluan auttaa muita. Auttaessamme muita yhdessä vain taivas on rajana.”

Hän on kiitollinen myös Olongapo City -leoklubin jäsenille, sillä he ovat hänen veljiään ja sisariaan organisaatiossa. ”Ilman heitä en olisi voinut kertoa tarinaani”, hän lisää. ”Silmämme ohjaavat matkaamme elämässä. Olen todiste siitä, että kunnolla näkeminen johtaa valoisampaan tulevaisuuteen.”

Maailman upeimmat tarinat

Joka kuukausi LION-lehti julkaisee innostavia tarinoita lionien aikaansaannoksista sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.