Teen tätä ilmaiseksi, koska ymmärrän että elämä on liian kovaa lapselle, jos hänellä ei ole koulutusta, ei taitoja, ei vanhempia eikä ketään joka auttaisi häntä.
Kuusivuotias Joseph Pagulayan hylättiin ja jätettiin vaeltelemaan yksin kaduilla Manilassa, Filippiineillä.
Päivittäinen selviytyminen riippui ruoan löytämisestä ”katukoiran tavoin”, hän kertoo. Hänen maailmansa koostui torista, jolla hän ansaitsi päivittäin muutaman peson kantamalla kalaämpäreitä kuorma-autoista kalamyyjien kojuille, ja hän nukkui siellä, missä sattui iltaisin olemaan.
Unelmia ei ollut, hän muistelee. Ainoastaan tarve selviytyä hengissä.
Eräänä päivänä joku – hän ei tiedä kuka – toi hänet lionien katulasten keskukseen. Siellä viettämiensä 10 vuoden aikana hän sai ruokaa, vaatteita, yösijan ja ystäviä. Hän sai koulutuksen ja hänet opetettiin leikkaamaan hiuksia. 18-vuotiaana täysi-ikäisenä hänellä oli koti.|
Nyt 29-vuotias Pagulayan on naimisissa, hänellä on kaksi lasta ja hän työskentelee parturina. Hän palaa usein entiseen kotiinsa keskukseen soittamaan kitaraa ja leikkaamaan häntä ihannoivien nuorten poikien hiukset.
”Teen tätä ilmaiseksi, koska ymmärrän, että eläminen on todella liian vaikeaa, jos lapsia ei kouluteta eikä heillä ole minkäänlaisia taitoja, vanhempia tai ketään, joilta he saavat apua”, hän sanoo.
Pagulayan on paikalla lionien ansiosta. Vuonna 1998 Quezon City Cubaossa asuva lion Emmanuel ”Manny” Cuasay ja entinen piirikuvernööri Heracillo Palad (nyt edesmennyt) kokosivat lionit yhteen ja sanoivat: ”Tehdään jotain lasten hyväksi.”
”Tehdään jotain” tarkoitti avun antamista Filippiinien nuorimmille – tuhansille kodittomille lapsille, jotka vaeltelevat kaduilla vuorokauden ympäri. Heidät on hylätty ja heitä käytetään hyväksi; monilla on vanhemmat, jotka ovat liian köyhiä huolehtimaan lapsistaan.
Cuasayn johdolla lionit toimivat yhteistyössä kaupungin sosiaaliturvatoimiston kanssa ja Lions Clubs Internationalin säätiön avustamana he avasivat Lionien katulasten keskuksen vuonna 2000. LCIF:ltä vuonna 2015 saamansa avun turvin he avasivat Lionien toimeentulo- ja taitokoulutuskeskuksen jossa vähintään 12-vuotiaille lapsille opetetaan teknisiä ja sähkötyöskentelyn taitoja, ruoanlaittoa sekä puusepän että parturin töitä, jotta heillä olisi kysyttyjä taitoja, kun he joutuvat omilleen 18-vuotiaina.
Kylässä, jonka 250 lasta ovat 5–18-vuotiaita, on kaksi taloa pojille ja kaksi tytöille. Vaikka henkilökunnan tehtäviä hoitaa kaupungin sosiaalitoimi, nuorimmille pojille omistettua kotia hoitaa viisi edunvalvojaa 301 D2 piirin neljästä lionsklubista. Lionsklubit ja muut organisaatiot tukevat heitä, Cuasay kertoo, mutta päivittäiset tarpeet, kuten rakennusten korjaukset ja lapsiin liittyvät ongelmat jäävät edunvalvojien, erityisesti vähintään kerran viikossa kylässä vierailevan Cuasayn, harteille.
”Olen pahoillani, etten voi tehdä enemmän”, Cuasay sanoo. Mutta olen iloinen, että voimme auttaa edes joitakin, sillä muutama on parempi kuin nolla.”
26-vuotias Jenelyn Cabrera oppi myös kampaajan taitoja niiden kolmen vuoden aikana, kun keskus oli hänen kotinsa. Eteläisessä provinssissa köyhään perheeseen syntyneenä hän salamatkusti laivalla Manilaan, jossa hänestä tuli jälleen uusi muiden joukossa vaeltava katulapsi sataman ympäristössä, kunnes joku vei hänet lasten kylään.
Nyt hän asuu asuntolassa työpaikkansa lähellä, mutta matkustaa kauas tukemaan hökkelissä asuvaa isäänsä ja sisaruksiaan. Hänen isänsä ansaitsee 10 $ päivässä puuseppänä.
”Olen pahoillani, koska surullisia tarinoita on enemmän kuin onnellisia”, Cuasay sanoo. ”Mutta kaikki on hieman paremmin lionien ansiosta. 17 vuoden ajan olemme tehneet pieni askel kerrallaan parhaamme parantaaksemme väliin pudonneiden lasten elämää. Emme voi lyödä ovea kiinni lasten nenän edessä.”
