Etusivu Palveluvoimaa

Yhdessä me pystymme. Yhdessä me teemme sen.

Muutamme maailmaa. Tämä on syy miksi sinusta tuli Lion. Se on myös syy miksi Lions Clubs International Foundation – meidän säätiömme – vahvistaa teidän antamaanne palvelua sen historian kunnianhimoisimman varainkeruukampanjan kautta.
 

Palveluvoimaa

Maailma tarvitsee apua ja myötätuntoiset lionit ovat valmiina auttamaan. Mutta myötätunto yksinään ei auta apua tarvitsevia. Siihen tarvitaan rahoitusta. Siihen tarvitaan Kampanja 100: LCIF:n palveluvoimaa -aloitetta. Lue lisää LCIF:n vaikutuksesta Kampanja 100 -aloitteen resursseista.

Palvelun perusta

LCIF on apurahoja myöntävä säätiö, joka tukee lionien tekemää työtä paikkakunnilla ja eri puolilla maailmaa. 100% lahjoituksista LCIF:lle menee apurahoihin ja ohjelmiin, jotka tukevat lionien tekemää palvelua ja näin apua saaville ihmisille annetaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Sijoitamme tulevaisuuteen

Kun kaikki maailman lionit tekevät ja lahjoittavat, me KASVATAMME palvelun vaikutusta näkökyvyn, nuorison tukemisen, hätäavun ja humanitaarisen avustustyön parissa; TAISTELEMME diabetesta vastaan ja LAAJENNAMME palvelukohteitamme ottamalla mukaan lapsuusiän syövän, nälän helpottamisen ja ympäristön suojelemisen.

Osallistu historialliseen kampanjaamme, jonka kautta keräämme US$300 miljoonaa dollaria. Näin autat ihmisiä, jotka tarvitsevat epätoivoisesti apuamme.

Interaktiivinen kartta: LCIF:n vaikutus eri puolilla maailmaa

LCIF toimii kaikkialla maailmassa tukien lionien ja klubien tekemää työtä, kun he pyrkivät auttamaan ja osoittamaan myötätuntoa avun tarpeessa oleville ihmisille. Lue tarinoita läheltä ja kaukaa tämän kartan kautta. Käy täällä usein, sillä lisäämme tänne säännöllisesti uusia tarinoita toivon ja avun antamisesta.
AUSTRALIA

US$3.2 MILLION

Read Story
/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Australia.JPG?itok=yJu0lb6T
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-australia
Tue tällaisia projekteja
Painopiste lapsuusiän syövällä

Sana ”syöpä” päätyy vuosittain lähes 800 australialaislapsen perheen päivittäiseen sanavarastoon. Vaikka hoitomuotojen edistyminen on pystynyt pelastamaan usean syöpään sairastuneen lapsen, yli 20 prosenttia ei edelleenkään jää henkiin. Antaakseen lapsille paremman mahdollisuuden Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) ja Australian Lions Childhood Cancer Research Foundation ovat sitoutuneet lahjoittamaan 3,2 miljoonaa dollaria genomien sekvensointiin. Nämä varat auttavat Garvan Institute of Medical Research -instituuttia sekvensoimaan suuririskisiä ja aggressiivisia syöpätyyppejä sairastavien 400 lapsen ainutlaatuiset genomit.

Lääkärit tulevat ymmärtämään paremmin potilaidensa kehoja ja voivat siten laatia heille täsmällisiä hoitosuunnitelmia. Tällä hetkellä kerätään varoja maailman kaikkia lapsia auttavan tietokannan perustamiseen. Ava Bell, kuusivuotias neuroblastoomasta selvinnyt lapsi, nousi lavalle yhdessä entisen kansainvälisen presidentin Palmerin kanssa satavuotisjuhlan vuosikokouksessa kiittääkseen LCIF:tä sen ohjelmalle antamasta tuesta. Ennen lavalta poistumistaan Ava hymyili ja sanoi: ”Jatkakaa varojen keräämistä auttaaksenne lapsia kukistamaan syövän niin kuin minäkin tein. Karjukaa!”

PHILIPPINES

US$73,955

Read Story
/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Philippines.jpg?itok=yHNqcIeo
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-phillipines
Tue tällaisia projekteja
Koulun korjaustyöt ilahduttavat koululaisia ja paikkakuntalaisia

Koululaisten oppimisinto laantuu hyvin pian jos kouluympäristö estää keskittymisen, se on likainen ja turvaton. Haiyan-taifuuni (joka tunnetaan nimellä Super Typhoon Yolanda Filippiineillä) aiheutti suuria tuhoja ja Tagdon ala-aste tuhoutui kokonaan. Saksan lionit halusivat auttaa. He keräsivät varoja ja saivat apurahan Lions Clubs Internationalin säätiöltä (LCIF) koulun korjaamiseksi ja laajentamiseksi. Filippiineillä Bulanin lionsklubi, joka toimii koulun lähellä ja vierailee siellä säännöllisesti, pystyi myös tukemaan koulun uutta alkua.

Saksan lioneilta, LCIF:ltä ja Bulanin lionsklubilta saaduilla varoilla korjattiin kolme rakennusta ja yhdeksän luokkahuonetta. Korjauksia tehtiin itse rakennuksiin, sisä- ja ulkokattoihin, ikkunoihin, oviin ja sähköihin. Sisä- ja ulkotiloja piristettiin uusilla keltaisilla ja sinisillä maaleilla. Olemassa olevien rakennusten korjausten lisäksi projekti rahoitti myös uuden rakennuksen rakentamista, jossa on kirjasto, tietokonehuone, terveysklinikka ja WC-tilat. Ystävälliset teot ovat tärkeitä ja tämä projekti on auttanut kehittämään onnellisen ja terveen yhteisön.

”Tämä on ollut meidän toivomme ja haluamme auttaa Filippiinien asukkaita, koska kun autamme lapsia saamaan hyvän koulutuksen, autamme heitä ja heidän perheitään.” sanoi Dr. Marlene Hermo-Koslowsky, lion ja entinen Tagdon ala-asteen oppilas.

ANCHORAGE, ALASKA

Lions Quest

Read Story
/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/anchroagealaska.JPG?itok=yy6IEHDI
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-alaska
Tue tällaisia projekteja
Anchorage-kaupungin oppilaat kehittävät elämäntaitoja Lions Questin kautta

Anchoragen koulupiiri on ollut koko maassa edelläkävijä sosiaalis-emotionaalisen opetuksen toteuttamisessa jo monen vuoden ajan, mutta koulupiirissä etsittiin yhtä yhtenäistä ohjelmaa kaikkiin yläasteen kouluihin. Lionit huomasivat ainutlaatuisen tilaisuuden: heidän oman verkostonsa kautta heillä oli yhteyksiä koulupiirin johtajiin ja LCIF:n kautta he saisivat sekä rahoitusta että todistettavasti toimivan sosiaalis-emotionaalisen opetusohjelman. Piirin 49-A lionit saivat LCIF:n apurahan ja paikallinen pankki Northrim Bank, varmisti että Lions Quest pystyttäisiin toteuttamaan Anchoragen koulupiirissä. Lionit osallistuivat myös opettajien koulutustilaisuuksiin ja he ovat vieläkin aktiivisesti mukana, he tapaavat koulujen virkailijoita ja keskustelevat ohjelmasta ja lionien osallistumisesta sekä koulupiirin että kaupungin toimintaan.

Anchoragen koulujen oppilaat ovat jo nähneet miten Lions Quest auttaa heitä. Thomas, Hanshew Middle School -koulun 8. luokkalainen on oppinut jotain erityisen tärkeää. ”Lions Quest ei voi poistaa sitä mitä ihmiset tekevät tai sanovat, mutta se auttaa ymmärtämään miten kohdata ihmisten kommentit ja teot, joista et pidä.” Toinen oppilas, Ji, mietti miten ohjelma auttaa edistämään positiivista käyttäytymistä. ”Lions Quest auttaa huomaamaan positiivisia vaihtoehtoja, joita emme joskus itse näe.” Kiitos piirin 49-A lionit, heidän paikalliset yhteistyökumppaninsa ja LCIF - tuhansilla Anchoragen oppilailla on nyt valoisampi tulevaisuus.

RAPID CITY, SOUTH DAKOTA

US$5,000

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/1972_LCI_Rapid-City-South-Dakota-flood_MLB396.png?itok=eGV11tVH
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-south-dakota
Tue tällaisia projekteja
Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) ensimmäinen apuraha

9. kesäkuuta 1972. Kylmä rintama liikkui Black Hillsin itäisen rinteen yli Rapid Cityssä, Etelä-Dakotassa. Kastepisteet kohosivat pilvien täyttäessä taivaan. Kello 18:00 mennessä jatkuvat ukkosmyrskyt paukuttivat Black Hillsin itäosaa. Jyrkät kanjonit kuljettivat veden kohti kuivia tasankoja. Rapid Cityn yläpuolella sijaitsevan Rapid Creekin vedenpinta nousi 3,65 metriä vain kahdessa tunnissa. 10. kesäkuuta aamuviiteen mennessä Rapid Creek oli taas palautunut uomiinsa, mutta vasta vietyään 238 ihmisen hengen. 3 000 ihmistä loukkaantui ja 1 335 kotia tuhoutui. Lionit olivat paikalla ensimmäisten joukossa auttaen tuhoutunutta paikkakuntaa. Säätiön ensimmäinen apuraha, 5 000 $, annettiin piirille 5-SW auttamaan tulvan uhreja Etelä-Dakotassa. Tällöin käynnistyi vielä tänäänkin jatkuva perinne!

CAMBODIA

US$30,000

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Cambodia1.JPG?itok=Tjzsl1Ql
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-cambodia
Tue tällaisia projekteja
Koulun laajentaminen ja puhtaan veden hankkiminen

Copy: Piirin 356-F lionit Koreassa ovat saaneet Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) tavallisena apurahana 30 000 $ koulun laajentamiseen Siem Reap provinssissa Kambodžassa. Korean lionit matkustivat Kambodžaan rakentamaan uuden rakennuksen koulun tontille. He rakensivat myös kaivon, josta oppilaat ja koko kylän asukkaat saavat puhdasta vettä. Projektin odotetaan hyödyttävän vuosittain yli 200:aa oppilasta ja 500:aa paikkakunnan asukasta.

PARAGUAY

US$200,000

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Paraguay1.jpg?itok=-I8J_I8W
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-paraguay
Tue tällaisia projekteja
Jatkuva tulvien jälkeinen avustustyö

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) auttaa pitkän aikavälin rakennusprojekteissa suurtuhoapurahojen välityksellä, jotta uhrit voivat palata jatkamaan elämäänsä ja saavuttaa jälleen itsenäisyyden. LCIF myönsi 200 000 $:n suuruisen suurtuhoapurahan hätäaputyöhön joulukuussa 2015 / tammikuussa 2016 Paraguayssa sattuneiden tuhoisten tulvien jälkeen. Lionit ja LCIF ovat edelleen paikan päällä tukemassa paikkakuntia niiden uudelleenrakennusprojekteissa. Tulvavedet tuhosivat viisi peruskoulua, joiden korjaukset paikalliset lionit saivat äskettäin päätökseen. Tämän tärkeän työn ansiosta 1 725 koululaista on pystynyt palaamaan kouluun.

BRAZIL

US$27,900

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Brazil%20%281%29.jpg?itok=8ImbqzTO
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-brazil
Tue tällaisia projekteja
Kuorman helpottaminen

Piirin LC-4 lionit saivat äskettäin Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) 27 900 $:n suuruisen tavallisen apurahan 15 matkustajan kuljetusajoneuvon ja lääkinnällisen laitteiston hankkimiseksi järjestölle. Nyt voidaan tarjota parempaa lääkinnällistä hoitoa ja potilaat voidaan kuljettaa tehokkaammalla ja mukavammalla tavalla. LCIF:n avulla paikkakunnille saadaan koulutusmahdollisuuksia, teknologiaa, terveydenhuoltoa ja monia muita tärkeitä parannuksia.

PUERTO RICO

US$100,000

E7PWbJZUeME
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-puerto-rico
Tue tällaisia projekteja
Saaren auttaminen hurrikaani Marian jälkeen

Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) hätäapurahan varat, 100 000 $, saapuivat ja jaettiin tasan kolmen piirin kesken. Rahojen avulla maksettiin kaasu, varastotilaa ja erilaisia tarvikkeita, joita yhteisön tiedettiin tarvitsevan, kuten lakanoita, hygieniatarvikkeita ja jopa lemmikkieläinten ruokaa. Lion Miriam Vázquezin mielestä tämä kuulosti hyvältä projektilta lioneille. Hän soitti kolmelle piirikuvernöörille – Ayalalle idässä, Emilio Colón Rodríguezille keskialueen vuorilla ja Cristino Hernándezille länsirannikolla – järjestääkseen tarviketoimituksen alueellista jakelua varten. ”Kerroin lioneille, että tarvikkeita oli tulossa”, Ayala kertoo. ”Oli aika ryhtyä toimeen.”

ITALY

US$54,267

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Italy.JPG?itok=hfBEhRNK
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-italy
Tue tällaisia projekteja
Vieraanvaraisuus kukoistaa Afrikassa

Venezia Host- ja Venezia Angelo Partecipazio -lionsklubit Italiassa yhdistivät voimansa Burkina Fasossa toimivan Koudougou Baobab -lionsklubin ja Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) kanssa vastatakseen ruoan puutteeseen tämän länsiafrikkalaisen maan monessa kylässä. LCIF myönsi 54 267 $ Italian lioneille tukeakseen projektia, joka onnistui loistavasti. He asensivat kastelulaitteen yhteisön puutarhaan, jossa naiset koulutetaan käyttämään järjestelmää ja viljelemään satoja, joilla he voivat ruokkia perheensä. Lionit toivovat, että nämä naiset onnistuvat kasvattamaan sen verran ylimääräistä ruokaa, että he voivat perustaa oman kylätorin, jolla he voivat myydä satoaan voitolla, mikä johtaa taloudelliseen vakauteen ja itsenäisyyteen.

DELHI, INDIA

Lions Quest Program

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/India.JPG?itok=uTSVhGSA
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-india
Tue tällaisia projekteja
Väkivallan estäminen

Nuori nainen osallistuu (Lions Quest -ohjelman ansiosta) sukupuoleen perustuvan väkivallan estämisohjelmaan Delhissä, Intiassa. Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) toimi yhteistyössä Breakthrough Communications PL:n ja Independent Television Service, Inc.:n (ITVS) kanssa sponsoroidakseen koulutuksen, jonka ensikoulutus järjestettiin 10.-11. lokakuuta 2017 samanaikaisesti kansainvälisen tyttöjen päivän kanssa. Projektissa edistetään positiivista kouluilmapiiriä ja turvallista oppimisympäristöä kaikille oppilaille.

HAITI

US$10,000

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Haiti%20%281%29.jpeg?itok=mHfSozzW
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-hait
Tue tällaisia projekteja
Hätäaputyö

Kun hurrikaani Matthew iski Karibialle lokakuussa 2016, sen huomattiin nopeasti olevan vahvin Haitiin osunut myrsky vuoden 1964 jälkeen ja kolmanneksi vahvin tiedossa oleva koko maahan iskenyt myrsky. Siltoja huuhtoutui pois. Haitin lionit – he itsekin uhreja – ryhtyivät heti palvelemaan. He pyysivät apua LCIF:ltä ja saivat 10 000 $:n hätäapurahan, jonka avulla pystyttiin vastaamaan uhrien välittömiin tarpeisiin. 20 lionia ja 10 leoa Port-au-Princestä matkusti Petit-Goâveen työskentelemään alueen klubien kanssa. Yhdessä he jakoivat 550 tarvikepakettia asukkaille ja pakkasivat myöhemmin 1 500 ruokaa ja lääkkeitä sisältävää tarvikepakettia, jotka jaettiin Les Cayesissa.

SABAH, MALAYSIA

Dormitory built for children

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Malaysia2.jpg?itok=OIkvtokJ
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-malaysia
Tue tällaisia projekteja
Humanitaarinen apu

SK Talantang on ala-aste, joka sijaitsee maaseudulla Sabahissa, Malesiassa, korkeiden kumipuiden ja rämeisten riisipeltojen tuntumassa. Vasta viime aikoihin saakka yli puolet tätä koulua käyvistä lapsista joutui kävelemään jopa neljä tuntia kouluun ja toiset neljä tuntia takaisin kotiin. He kulkivat usein avojaloin säästääkseen kenkiään. Sadekauden aikana monet oppilaat eivät päässeet kouluun kavalien olosuhteiden vuoksi.

Tämän pitkän matkan vuoksi jotkut vanhemmat eivät ilmoittaneet lapsiaan kouluun lainkaan. Korealaisen Kota Kinabalu Host -lionsklubin ja Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) ansiosta 100 tällaiselle lapselle rakennettiin asuntola. Vain lyhyen kävelymatkan päässä koulusta sijaitsevassa asuntolassa on sänkyjä, kylpyhuoneita, ruokailuhuone ja keittiö, joka tarjoilee aterioita viisi kertaa päivässä. Heidän omissa kodeissaankaan ei ole monia näistä mukavuuksista. SK Talantangin lapset voivat nyt elää ja opiskella oppimiseen soveltuvassa paikassa.

COLOMBIA

Eliminating River Blindness

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Colombia2.JPG?itok=x7yKajA6
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-colombia
Tue tällaisia projekteja
Jokisokeuden eliminoiminen

Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF) puheenjohtaja Wayne Madden liittyi Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin seuraan erikoisseremoniassa, jossa onniteltiin presidentti Juan Manuel Santosia ja kolumbialaisia siitä, että jokisokeus onnistuttiin hävittämään ensimmäisenä Kolumbiassa Amerikan kuudesta maasta, joissa työ on käynnissä.

Onkosersiaasi eli jokisokeus on loistauti, joka voi aiheuttaa kovaa kutinaa, vahingoittaa näköä ja johtaa peruuttamattomaan sokeuteen. LCIF edisti jokisokeuskampanjaa Amerikoissa lahjoittamalla yli 6,3 miljoonaa dollaria Carter Centerille, jonka johtaman kampanjan avulla tauti pyritään hävittämään Latinalaisesta Amerikasta. Jokisokeus hävitettiin järjestämällä ivermectin-lääkitys (Mectizan®, lahjoittaja Merck) kaikille tautialueen ihmisille ja järjestämällä kolme vuotta seurantaa hoidon jälkeen sen selvittämiseksi, alkaako tauti levitä uudelleen. Maailman terveysjärjestö vahvisti taudin hävittämisen Kolumbiasta 5.4.2013.

AUSTRALIA

US$3.2 MILLION

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Australia.JPG?itok=yJu0lb6T
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-australia
Tue tällaisia projekteja
Painopiste lapsuusiän syövällä

Sana ”syöpä” päätyy vuosittain lähes 800 australialaislapsen perheen päivittäiseen sanavarastoon. Vaikka hoitomuotojen edistyminen on pystynyt pelastamaan usean syöpään sairastuneen lapsen, yli 20 prosenttia ei edelleenkään jää henkiin. Antaakseen lapsille paremman mahdollisuuden Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) ja Australian Lions Childhood Cancer Research Foundation ovat sitoutuneet lahjoittamaan 3,2 miljoonaa dollaria genomien sekvensointiin. Nämä varat auttavat Garvan Institute of Medical Research -instituuttia sekvensoimaan suuririskisiä ja aggressiivisia syöpätyyppejä sairastavien 400 lapsen ainutlaatuiset genomit.

Lääkärit tulevat ymmärtämään paremmin potilaidensa kehoja ja voivat siten laatia heille täsmällisiä hoitosuunnitelmia. Tällä hetkellä kerätään varoja maailman kaikkia lapsia auttavan tietokannan perustamiseen. Ava Bell, kuusivuotias neuroblastoomasta selvinnyt lapsi, nousi lavalle yhdessä entisen kansainvälisen presidentin Palmerin kanssa satavuotisjuhlan vuosikokouksessa kiittääkseen LCIF:tä sen ohjelmalle antamasta tuesta. Ennen lavalta poistumistaan Ava hymyili ja sanoi: ”Jatkakaa varojen keräämistä auttaaksenne lapsia kukistamaan syövän niin kuin minäkin tein. Karjukaa!”

ZAMBIA

7 Million Plus Children Vaccinated

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Zambia2.JPG?itok=g919QMKn
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-zambia
Tue tällaisia projekteja
Yli 7 miljoonaa rokotettua lasta

Yli seitsemän miljoonaa sambialaista lasta rokotettiin tuhka- ja vihurirokkoa vastaan piirin 413 lionien, Gavi the Vaccine Alliancen ja Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF:n) ansiosta. Tavoitettujen lasten lukumäärä oli itse asiassa 108 prosenttia kampanjan tavoitteesta. Tri Victor Mudenda, sambialainen patologi ja lion, oli tämän aloitteen eturintamalla organisoiden lionien pyrkimyksiä. Lionit tukivat tätä uskomattoman onnistunutta tehtävää ”jalkasotilaina” jakaen viestiä paikkakunnillaan. Kampanjan avulla tavoitettiin Sambian kaikki 10 provinssia ja nyt yli 7 miljoonalla lapsella on immuniteetti näitä kamalia tauteja vastaan.

CHAD

From Trichiasis to Triumph

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Marian_Chad_Sight.png?itok=Jq3TwHjG
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-chad
Tue tällaisia projekteja
Trakooman kukistaminen

Raskaana ollut ja trakoomasta, vakavasta silmäsairaudesta, kärsivä nuori tšadilainen Mariam ei ollut varma, pystyisikö hän huolehtimaan kunnolla vauvastaan.

Hänen silmäsairautensa kuitenkin hoidettiin hieman synnytyksen jälkeen Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF:n) ansiosta. Mariamin onnellinen lopputulos on vain yksi miljoonista LCIF:n ensimmäisen puolen vuosisadan ajalta. ”Kun minulle kerrottiin, että [trakoomaa hoitava] leikkausleiri järjestettäisiin, olin raskaana”, kertoo Mariam, nuori tšadilainen nainen. ”Päätin mennä leikkaukseen kaksi päivää synnytyksen jälkeen ja mieheni toi minut terveyskeskukseen aasimme kuljettamana. Nyt en enää kärsi silmäni vuoksi ja voin huolehtia vauvastani. ”

PHILIPPINES

US$73,955

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/Philippines.jpg?itok=yHNqcIeo
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-phillipines
Tue tällaisia projekteja
Koulun korjaustyöt ilahduttavat koululaisia ja paikkakuntalaisia

Koululaisten oppimisinto laantuu hyvin pian jos kouluympäristö estää keskittymisen, se on likainen ja turvaton. Haiyan-taifuuni (joka tunnetaan nimellä Super Typhoon Yolanda Filippiineillä) aiheutti suuria tuhoja ja Tagdon ala-aste tuhoutui kokonaan. Saksan lionit halusivat auttaa. He keräsivät varoja ja saivat apurahan Lions Clubs Internationalin säätiöltä (LCIF) koulun korjaamiseksi ja laajentamiseksi. Filippiineillä Bulanin lionsklubi, joka toimii koulun lähellä ja vierailee siellä säännöllisesti, pystyi myös tukemaan koulun uutta alkua.

Saksan lioneilta, LCIF:ltä ja Bulanin lionsklubilta saaduilla varoilla korjattiin kolme rakennusta ja yhdeksän luokkahuonetta. Korjauksia tehtiin itse rakennuksiin, sisä- ja ulkokattoihin, ikkunoihin, oviin ja sähköihin. Sisä- ja ulkotiloja piristettiin uusilla keltaisilla ja sinisillä maaleilla. Olemassa olevien rakennusten korjausten lisäksi projekti rahoitti myös uuden rakennuksen rakentamista, jossa on kirjasto, tietokonehuone, terveysklinikka ja WC-tilat. Ystävälliset teot ovat tärkeitä ja tämä projekti on auttanut kehittämään onnellisen ja terveen yhteisön.

”Tämä on ollut meidän toivomme ja haluamme auttaa Filippiinien asukkaita, koska kun autamme lapsia saamaan hyvän koulutuksen, autamme heitä ja heidän perheitään.” sanoi Dr. Marlene Hermo-Koslowsky, lion ja entinen Tagdon ala-asteen oppilas.

BANGKOK

Sight for Kids

5tngLkx8d5Y
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&amp%3Butm_medium=link&amp%3Butm_campaign=map-bangkok
Tue tällaisia projekteja
Sight for Kids - Yodying

Kuten miljoonat lapset kaikkialla maailmassa, Yodying Lee Bangkokista oli näkövammainen. Hän kävi ensimmäisessä näöntarkastuksessa Sight for Kids –ohjelman kautta kun hän oli 7-vuotias ja hänen todettiin sairastavan vakavaa silmätautia. Sight for Kids –ohjelman ansiosta hän pääsi leikkaukseen ja kuntoutukseen thaimaalaiseen sairaalaan. Sight for Kids on yhteistyöohjelma LCIF:n ja Johnson & Johnson Vision Care –säätiön välillä.

LAS VEGAS

Campaign 100

x2oyXsVuiVY
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-las-vegas
Tue tällaisia projekteja
101. LCICon – Kampanja 100

101. Kansainvälisessä vuosikokouksessa lionit ja leot karjuivat ylpeinä. Kun he saivat lisätietoja Kampanja 100 -aloitteesta, heidän innostuksensa ja tukensa tarttui muihinkin. Kolmannessa täysistunnossa kampanjan puheenjohtaja PIP Yamada ja varapuheenjohtaja PIP Frank Moore esittelivät kampanjan. He kertoivat kampanjan tavoitteista ja selittivät miten Kampanja 100 tulee auttamaan LCIF:ää kasvattamaan palvelun vaikutusta ja laajentamaan maailmanlaajuisia avustuskohteitamme.

Tunnelma oli jännittävä ja motivoiva ja yleisössä olevat lionit ja leot ottivat sen innostuneesti vastaan runsaiden taputusten ja huutojen kera, erityisesti sen jälkeen kun Kampanja 100 video näytettiin. Katso Kampanja 100 video ja saat lisätietoja tästä kunnianhimoisesta kampanjastamme.

ANCHORAGE, ALASKA

Lions Quest

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/anchroagealaska.JPG?itok=yy6IEHDI
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-alaska
Tue tällaisia projekteja
Anchorage-kaupungin oppilaat kehittävät elämäntaitoja Lions Questin kautta

Anchoragen koulupiiri on ollut koko maassa edelläkävijä sosiaalis-emotionaalisen opetuksen toteuttamisessa jo monen vuoden ajan, mutta koulupiirissä etsittiin yhtä yhtenäistä ohjelmaa kaikkiin yläasteen kouluihin. Lionit huomasivat ainutlaatuisen tilaisuuden: heidän oman verkostonsa kautta heillä oli yhteyksiä koulupiirin johtajiin ja LCIF:n kautta he saisivat sekä rahoitusta että todistettavasti toimivan sosiaalis-emotionaalisen opetusohjelman. Piirin 49-A lionit saivat LCIF:n apurahan ja paikallinen pankki Northrim Bank, varmisti että Lions Quest pystyttäisiin toteuttamaan Anchoragen koulupiirissä. Lionit osallistuivat myös opettajien koulutustilaisuuksiin ja he ovat vieläkin aktiivisesti mukana, he tapaavat koulujen virkailijoita ja keskustelevat ohjelmasta ja lionien osallistumisesta sekä koulupiirin että kaupungin toimintaan.

Anchoragen koulujen oppilaat ovat jo nähneet miten Lions Quest auttaa heitä. Thomas, Hanshew Middle School -koulun 8. luokkalainen on oppinut jotain erityisen tärkeää. ”Lions Quest ei voi poistaa sitä mitä ihmiset tekevät tai sanovat, mutta se auttaa ymmärtämään miten kohdata ihmisten kommentit ja teot, joista et pidä.” Toinen oppilas, Ji, mietti miten ohjelma auttaa edistämään positiivista käyttäytymistä. ”Lions Quest auttaa huomaamaan positiivisia vaihtoehtoja, joita emme joskus itse näe.” Kiitos piirin 49-A lionit, heidän paikalliset yhteistyökumppaninsa ja LCIF - tuhansilla Anchoragen oppilailla on nyt valoisampi tulevaisuus.

NAUGATUCK, CONNECTICUT

KidSight

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/Images/Promo-Map/modal/KidSightLOGO_1.jpg?itok=3F0hpTAM
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-Connecticut
Tue tällaisia projekteja
Näkövamma löydettiin, kiitos KidSight USA

7-vuotias Vivian ei tiennyt että hänellä oli näköongelma—miten hän olisi voinutkaan? Onneksi Lions KidSight USA:n näön esitarkastuksessa hänen ongelmansa löydettiin ajoissa. Naugatuck, Connecticutin paikallinen lionsklubi järjesti ilmaisen näön esitarkastuksen—KidSight USA—Salem Elementary -koulussa. Rutiinitarkastuksen aikana lion-vapaaehtoiset huomasivat aikaisemmin huomaamatta jääneen ongelman Vivianin näkökyvyssä. Vivian ei ollut koskaan valittanut ettei hän nähnyt hyvin eikä se ollut vaikeuttanut koulunkäyntiä tai leikkejä.

Kun Vivianin äiti Sarah sai kuulla lionien löydöstä, hän vei tyttärensä silmälääkärille. Vivianilla todettiin karsastusta, jota kuvataan joskus myös sanoilla ”laiska silmä.” Vivianin ongelma oli helppo korjata silmälaseilla. Nyt kun ongelma on tiedossa, hänen silmälääkärinsä tulee seuraamaan tilannetta säännöllisten tarkastusten kautta. Näkökyky on äärettömän arvokas. Joka vuosi LCIF tukee lioneita, jotka auttavat satoja tuhansia ihmisiä eri puolilla maailmaa heidän näkökykynsä diagnosoimiseksi ja parantamiseksi.

Turvallinen leikkipaikka

US$40,366

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/2019-09/poland.jpg?itok=yJqw8DUd
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&utm_medium=link&utm_campaign=map-Poland
Tue tällaisia projekteja
Turvallinen leikkipaikka

Korczak-puutarha oli aikaisemmin täynnä rikkaruohoja, suuriksi kasvaneita pensaita ja siellä oli vaarallisia leikkikentän kalusteita, mutta nyt se on kaunis ja turvallinen leikkipaikka läheisen orpokodin ja vammaisten lasten koulun lapsille. LCIF:n myöntämän US$40 366 suuruisen apurahan avulla puutarha siivottiin, sinne asennettiin synteettinen pohja turvallisia leikkejä varten sekä alueelle rakennettiin päällystetty polku, jotta myös rullatuoleilla liikkuvat pääsevät sinne. Yli sadalla lapsella on nyt kaunis alue, jossa on liukumäkiä, keinuja, piknik-pöytiä ja leikkialue, jossa kaikki voivat osallistua hauskoihin, terapeuttisiin aktiviteetteihin.

Ihmisarvon tukeminen Koreassa

US100,000

/sites/default/files/styles/full_width_image_tablet/public/2019-09/Korea.JPG?itok=U21htrgA
https://lionsclubs.org/fi/donate?utm_source=donate-button&amp%3Butm_medium=link&amp%3Butm_campaign=map-SKorea
Tue tällaisia projekteja
Ihmisarvon tukeminen Koreassa

Sen jälkeen kun tukipalveluja tarjonnut Angels Haven suljettiin Seoulissa Eunpyeong-alueella turvallisuussyiden takia, siellä olleet asukkaat, joista monet ovat kehitysvammaisia, joutuivat jakamaan pieniä asuntoja jopa 14 muun miehen kanssa yli neljän vuoden ajan. Jotkut asunnot olivat vain 50 neliötä ja niissä oli yksi kylpyhuone. Korean lionit huomasivat että näitä olosuhteita tulisi parantaa ja he päättivätkin auttaa näitä yli 50 miestä, jotka olivat aikaisemmin asuneet Angels Haven -kodissa ja jotka olivat voineet hyvin niissä olosuhteissa. Korean lioneille myönnettiin US$100 000 suuruinen apuraha ja he tekivät yhteistyötä Angels Haven -kodin, Seoulin kaupungin, terveysministeriön ja paikallisviranomaisten kanssa, jotta he pystyivät rakentamaan turvallisen, puhtaan ja modernin rakennuksen, jossa oli yksityisiä tiloja sekä tiloja kuntoiluun, terapiaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nyt nämä miehet voivat elää arvokkaasti turvallisessa yhteisössä, josta jokainen voi olla ylpeä.

Kerro tarinasi